Tikkurilan suuralue

Tikkurilan suuralue on kohtaamisten keskus jo vuosisatojen takaa. Suomen kolmanneksi vilkkaimman rautatieaseman katveessa asutaan, opiskellaan, työskennellään, johdetaan kaupunkia sekä nautitaan rikkaasta kulttuurista ja tapahtumista. Alue uudistuu jatkuvasti, mutta historiaa arvostaen. Helsingin pitäjän kirkonkylä on koko pääkaupunkiseudun merkittävimpiä kulttuuriympäristöjä. Uudistuvasta jokirannasta tulee kaikkien yhteinen sinivihreä olohuone.

Keravanjoen katveessa

Tikkurilan suuralue on Itä-Vantaan suurin ja koko Vantaan hermokeskus. Se sijaitsee Keravanjoen laaksossa, Tuusulan- ja Lahdenväylien välissä. Asukkaita on 43 000 ja he jakaantuvat kymmeneen eri kaupunginosaan. Keskuksena toimii Tikkurilan kaupunginosa. Sitä ympäröivät Hakkila, Hiekkaharju, Jokiniemi, Koivuhaka, Kuninkaala, Ruskeasanta, Simonkylä ja Viertola sekä jo keskiajalla perustettu Helsingin pitäjän kirkonkylä. Asukasluvultaan suurin kaupunginosa on Simonkylä ja pinta-alaltaan Hakkila.

Monipuolista asumista

Suuralue jakautuu sen urbaaniin ytimeen ja sitä ympäröiviin asuinalueisiin. Tikkurilan ja Jokiniemen kaupunginosissa kerrostaloja on yli 90 % asuntokannasta. Viertolan kaupunginosa on keskustan välittömässä läheisyydessä. Hiekkaharjussa ja Simonkylässä yhdistyvät perinteinen omakotiasutus sekä kerrostalot. Pientalojen osuus on suhteellisesti suurin Helsingin pitäjän kirkonkylässä sekä Ruskeasannassa. Hakkilassa yleisin asuinmuoto on rivitalo. Viime vuosina uutta rakentamista on tullut eniten Tikkurilaan, Viertolaan ja Hiekkaharjuun.

Uuteen uskoon

Tikkurilan suuralue on uudistunut viime vuosina voimakkaasti, etenkin keskustan osalta. Uudistaminen jatkuu ja siitä esimerkkejä ovat uuden kirkkokorttelin rakentaminen, uusien asuin- ja toimistotalojen rakentaminen sekä erityisesti jokirannan uudistaminen kaikkia palvelevaksi sinivihreäksi olohuoneeksi. Tikkurilankosken pato avattiin jo kesäkuussa 2019 osana jokirannan uudistamista. Myös ensimmäinen Vantaalle suunniteltu raitiotie kulkisi Hakunilasta Tikkurilan kautta Aviapolikseen ja lentoasemalle. Se liikkunee Tikkurilassa aikaisintaan 2030-luvulla.

Liukkaasti liikenteeseen

Saavutettavuudeltaan Tikkurila on Vantaan parhainta aluetta. Kaikki lähi- ja kaukojunat pysähtyvät Tikkurilan rautatieasemalla, joka on Suomen vilkkaimpia asemia. Hiekkaharjulla on oma asemansa lähijunille. Molemmilta pääsee lentoasemalle alle vartissa. Tikkurilan matkakeskuksesta lähtee myös runsaasti bussiyhteyksiä eri puolille Vantaata. Autolla suuralueelle pääsee Kehä III:a, Tuusulanväylää ja Lahdenväylää pitkin. Lisäksi uudet kaupunkipyörät on juuri otettu käyttöön ja niillä pääsee kulkemaan kätevästi alueen sisällä.

Palvelujen keskittymä

Suuralueen palvelut keskittyvät Tikkurilan keskustaan. Sieltä löytyvät kauppakeskukset Dixi ja Tikkuri, suurimmat supermarketit sekä ravintolat ja kahvilat. Myös kaupungintalo löytyy Asematieltä ja terveysasema sen vierestä. Kirjastot ja nuorisotilat sijaitsevat keskustassa ja Hiekkaharjussa. Tikkurilan kirjasto laajenee kesäisin Kirjastopuistoon, jonne voi lainata esimerkiksi pihapelejä. Hiekkaharjun kirjaston erikoisuutena on Vantaan laajin ruotsinkielinen lasten ja nuorten valikoima. Monitoimitila Liidossa on nuorisotilojen lisäksi työpajoja, pelitalo sekä Ohjaamo Vantaa. Kuninkaalan Porttipuistossa on isoja erikoiskaupan liikkeitä sekä nouseva outlet-kylä.

Oppimisen osoite

Päiväkoteja suuralueella on yhteensä 38 sekä avoin päiväkoti Ukko-Pekka. Uutta keskustan päiväkotia rakennetaan parhaillaan Neilikkatielle. Peruskouluja on yhdeksän. Sekä päiväkodin että peruskoulun voi suorittaa suuralueella myös ruotsiksi. Toisen asteen koulutusta tarjoavat ammattiopisto Varia Hiekkaharjussa, Tikkurilan lukio, Helsinge gymnasium ja Vantaan aikuislukio. Myös ammattikorkeakoulu Laurealla on kampus Tikkurilan keskustassa. Vapaata sivistystyötä tarjoavat muun muassa Vantaan aikuisopisto, musiikkiopisto ja kuvataidekoulu, Vantaan ja Helsingin tanssiopistot sekä Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu.

Koe kulttuuria

Kulttuuri, historia ja tiede ovat Tikkurilan tärkeitä elementtejä. Vantaan kaupunginmuseo sijaitsee vanhassa rautatieasemassa ja radan toisella puolella sijaitsee kulttuuritehdas Vernissa. Vernissassa toimii pääasiassa nuorten kulttuuritoimintaa sekä Tikkurilan Teatteri. Keravanjoen etelärannalla sijaitsee tiedekeskus Heureka ja pohjoisrannalla Teatteri Vantaa. Kaupungintalon naapurina on Vantaan taiteilijaseuran ja Vantaan taidemuseon ylläpitämä Galleria K. Kielotiellä sijaitsee lasten ja nuorten oma kulttuurikeskus Pessi. Kuninkaalasta löytyy Maalarimuseo ja Helsingin pitäjän kirkonkylältä kotiseutumuseo. Itse kirkonkylä on kuin oma ulkoilmamuseonsa.

Liikunnan lumo

Myös urheilu ja liikunta ovat Tikkurilan peruskiveä. Tikkurilan suuri urheilupuisto tarjoaa harrastusmahdollisuudet niin jäällä, tekonurmella, hiekalla kuin vedessä. Mestis-joukkue Kiekko-Vantaa pelaa ottelunsa Trio Areenalla. Puiston uimahallilla on hieno arkkitehtuuri sekä Suomen ensimmäisen 50 metrin rata-allas. Hiekkaharjulla on oma urheilupuisto ja stadion, jossa voi harrastaa eri lajeja yleisurheilusta ja jalkapalloon. Vieressä on myös suuri golfkenttä. Urheiluseuroista alueella toimivat muun muassa Tikkurilan Palloseura, Tikkurilan taitoluisteluklubi, Tikkurilan Tiikerit sekä Kenttäurheilijat -58.

Tapahtumien Tiksi

Kuten koko Vantaa, myös Tikkurila on tapahtumien keskus. Joka vuosi alueella järjestetään Vantaan suurimpia festivaaleja, kuten Tikkurila-festivaali, Sun Festival, Koiso Rock sekä Vantaan päivän konsertit. Urheilutapahtumista alueen valtaa kesäisin Vantaa Maraton, Jalkapallon Vantaa Cup sekä monilajitapahtuma SM-viikko. Helsingin pitäjän kirkonkylässä järjestetään pääkaupunkiseudun suurin keskiaikatapahtuma Helsingan keskiaikapäivä ja Pyhän Laurin kirkossa pidetään klassisen musiikin festivaali BRQ Vantaa Festival.

Historian aarrearkku

Tikkurilan suuralue on historialtaan rikas. Jokiniemestä on löydetty kivikautisia asuinpaikkoja Keravanjoen molemmin puolin. Alueen eteläkulmassa sijaitsee valtakunnallisesti merkittävä Helsingin pitäjän kirkonkylä, joka mainitaan historialähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1351. Se sijaitsee vanhan Kuninkaantien ja Keravanjoen risteyksessä, johon rakennettiin Pyhän Laurin kirkko 1400-luvun puolivälissä. Kaupankäynti ja liikenne on ollut alueella vilkasta ja Tikkurilan nimi juontaakin juurensa kaupankäynnissä käytetystä oravannahkojen nipusta eli tikkurista.

Teollisuuskylästä moderniksi keskukseksi

Liikenteen ja kaupankäynnin historia vahvistui Tikkurilassa, kun Suomen ensimmäinen rautatie rakennettiin 1860-luvulla. Tikkurilan asema on yksi sen alkuperäisistä asemista. Rautatien ja Keravajoen risteykseen kasvoi taajaväkinen yhdyskunta, johon syntyi teollisuutta. Kaikkein tunnetuin yritys on varmaankin maalipurkista tuttu Tikkurilan Väritehtaat. Tikkurilankosken toisella puolella toimi tekstiiliyritys Tikkurilan Silkki. Yritysten työntekijöille palstoitettiin asuintontteja 1900-luvun alussa, joista lopulta muodostuivat nykyiset kaupunginosat. Tikkurilasta tuli silloisen Helsingin maalaiskunnan eli nykyisen Vantaan hallinnollinen keskus 1950-luvulla.

Kirjastopuistosta vihreä olohuone Tikkurilaan

Kaupungintalon ja Tikkurilan kirjaston väliin valmistuu toiminnallinen Kirjastopuisto.

Tikkurilan Jokiranta uudistuu

Tikkurilan jokirannan puistoalueesta rakennetaan virkistysalue asukkaille ja turisteille.

Hakkila ja Porttipuisto

Hakkilan ja Porttipuiston kehittyvä logistiikan, teollisuuden ja kaupan alue sijaitsee pääteiden solmukohdassa.

Tilaa Tikkurilan uutiskirje

Uutisia Tikkurilasta suoraan sähköpostiin! Noin kerran kuukaudessa ilmestyvän sähköisen uutiskirjeen voi tilata täältä.

Jokirannan vehreät visiot

Tikkurilan suuralueen palveluja

Ajankohtaista

Twitter