Asiasana: Päiväkoti
Vuorovaikutusta ja toisten huomioonottamista harjoitellaan päiväkodissa jo varhaisvuosista lähtien
Kaveri- ja tunnetaitojen harjoittelu on osa varhaiskasvatuksen laadukasta pedagogiikkaa. Vantaan Nikinmäen päiväkodissa tunnetaitokasvatukseen panostetaan paljon.
Huomaa minut -teemapäivässä kiinnitettiin huomiota pienten lapsen osallisuuteen
Lapsen oikeuksien viikon kunniaksi järjestimme Vantaalla Huomaa minut! -teemapäivän 16. marraskuuta pienten lasten kanssa työskenteleville. Päivän ohjelma koostui kolmesta osasta, joissa jokaisessa tuotiin esille eri näkökulmia lapsen ajatusten ja tunteiden näkyväksi tekemiseen.
Tietoa puhuttuna -video Vantaan palveluista varhaiskasvatusikäisten perheille
Vantaan varhaiskasvatuksessa työskentelevät Katja Mustonen ja Nina Pohjonen tekivät videon lapsiperheiden palveluista, minkä tavoitteena on helpottaa etenkin eri kieliryhmiin kuuluvien lapsiperheiden pääsyä palveluiden pariin.
Varhaiskasvatuksen opiskelijat
Vantaan päiväkodit tarjoavat harjoittelu- ja lopputyömahdollisuuksia varhaiskasvatuksessa eri oppilaitosten opiskelijoille.
”En ole koskaan kyseenalaistanut omaa ammatinvalintaani”
Varhaiskasvatuksen konkari Soile Ikäläinen-Nyman kokee työnsä päiväkodin johtajana hyvin mielekkääksi. Hän on tehnyt koko uransa töitä Vantaan kaupungilla ja toiminut lukuisissa erilaisissa varhaiskasvatuksen tehtävissä.
Ruokalistat
Vantaan kaupungilla ateriapalveluntuottajia ovat Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy, Palmia Oy, Compass Group Finland Oy ja JPS Palvelut Oy. Suurimpaan osaan kouluista ja päiväkodeista ruuan tuottaa Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy.
Yksityisen varhaiskasvatuksen palveluseteli
Jos valitset lapsellesi yksityisen varhaiskasvatuksen, voit hakea palveluseteliä kattamaan varhaiskasvatusmaksuja. Voit käyttää palveluseteliä valitsemassasi päiväkodissa, joka on tehnyt sopimuksen palvelusetelin käytöstä, tai jossain muussa Vantaan hyväksymistä palvelusetelipäiväkodeista.
Uusi Tiedonjyvän päiväkoti hurmaa ekologisuudellaan
Tiedonjyvän päiväkodissa tilojen muunneltavuus ja käytännöllisyys yhdistyvät lämminhenkiseen tunnelmaan.
Hyvinvointi varhaiskasvatuksessa
Varhaiskasvatuksen hyvinvointityö on lasten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimista ja sen toteuttaminen kuuluu koko henkilöstölle. Yhteistyö huoltajien kanssa on tärkeä osa hyvinvointityötä. Lapsen vahvuuksiin ja kiinnostuksen kohteisiin keskittyvä toiminta edistää lapsen hyvinvointia, ja
Vauva-arki koronan keskellä ja sen jälkeen
Pienikin lapsi kaipaa olla osa laumaa, omaa perhettään. Kasvaessaan lapsi liittyy osaksi yhteiskuntaa muskarissa, pihalla tai avoimen varhaiskasvatuksen paikoissa. Jotta lapsi oppii sosiaalista kanssakäymistä ja näkee erilaisia ihmisiä, on häntä hyvä totuttaa kontakteihin muiden ihmisten kanssa