Kuusijärven luonto ja historia

Kuusijärven kiehtovaan historiaan liittyy kuninkaita, traagisia neitoja ja miekkansa kadottanut ratsumies. Kuusijärven nimi sai alkunsa kuusien ympäröimästä pienestä järvestä.

Kuusijärven nimi

Kuusijärven vanha ruotsinkielinen nimi Hanaböle träsk kertoo järven kuuluneen suurimmalta osaltaan Hanabölen kylän maille. Se oli Hanabölen kylän pieni sisäjärvi, eli ruotsiksi träsk. Hanaböle träsk-nimi esiintyy aluetta kuvaavissa 1700-luvun kartoissa. Järvi ei kuitenkaan kuulunut kokonaan Hanaböleen, vaan sen itäpääty oli osa Sottungsbytä, eli Sotunkia.

Suomenkielinen nimi Kuusijärvi on myöhempää perua. Rautatien tultua seudulle 1860-luvulla, alueelle alkoi muuttaa yhä enemmän suomenkielistä väestöä. Moni heistä kävi järvellä uimassa ja koska kyseessä oli pieni kuusien ympäröimä järvi, he rupesivat kutsumaan järveä Kuusijärveksi. Tämä nimi on ollut käytössä viimeistään 1920-luvulta lähtien.

Jään nosto

Kuusijärvi on toiminut jäännostopaikkana lähialueiden maatiloille. Ennen jääkaappeja täytyi talvisin ottaa talteen jäätä, jonka avulla maito säilytettiin kesällä kylmässä. Jää sahattiin lohkareiksi järven jäästä. Ensiksi jäähän hakattiin reikä ja sitten jäätä ryhdyttiin sahaamaan järeällä jääsahalla. Kun lohkare oli leikattu, se vedettiin jäälle parrujen ja jääkoukkujen avulla. Järveltä jäät kuljetettiin hevosella ja reellä tiloille. Tavallisesti jää peitettiin sahapuruilla. Jos jää oli hyvin peitetty, säilyi se koko kesän, kunnes seuraavana talvena haettiin uutta jäätä. Ainakin Sotungin pohjoisosan tilat ottivat jäänsä Kuusijärvestä.

Kuninkaan piknik-lounas

Kuusijärvi sijaitsee nykyään Kuninkaanmäen kaupunginosassa. Koko kaupunginosan nimennyt mäki sijaitsee heti Kuusijärven itäpuolella. Se on mäki, jolla hänen kuninkaallinen korkeutensa Kustaa III istui 10. kesäkuuta 1775 paljaalla maalla syömässä lounasta. Paikka on merkitty sekä Nils Westermarkin vuoden 1777 karttaan, että C. P. Hagströmin vuoden 1778 karttaan. Tämän tapahtuman johdosta kaupunginosa on saanut nimekseen Kuninkaanmäki. Lounaspaikka sijaitsi karttojen mukaan kallion välissä sijainneessa syvennyksessä, jossa nykyään on omakotitaloja. Käytännössä voisi kuitenkin ajatella kuninkaan kivunneen kallion laelle syömään lounasta ja ihailemaan korkealta hienoja maisemia.

Historian havinaa kuvina

Suuri Rantatie

Kuusijärven sijainti oli melko kaukana Hanabölen ja Sottungsbyn kylien asutuskeskuksista. Syrjäinen sijainti tarkoittaa, että järven välittömästä läheisyydestä ei tunneta muinaisia pysyvän asutuksen jälkiä. Sen sijaan Kuusijärvestä 300–400 metriä itään kulkee historiallinen Suuri Rantatie, eli Kuninkaantie.

Suuri Rantatie on Turun ja Viipurin linnoja yhdistänyt maantie. Tien tarkkaa rakentamisajankohtaa ei tiedetä. Tien siltapaikat myötäilevät kuitenkin 800–1200 lukujen välistä rantaviivaa, ja tietä tutkinut Tapio Salminen arvelee, että tie on tullut siltapaikkojen osalta kuljettavaksi ajanjakson loppupuolella. Yleiseksi tieksi sen katsotaan muodostuneen viimeistään Viipurin linnan perustamisen yhteydessä 1290-luvulla, jolloin tiestä olisi tullut Turun ja Viipurin linnojen hallinnollinen ja sotilaallinen yhdysreitti. 1290-luvun ajankohta osuu yhteen ruotsalaissiirtolaisten organisoituun Uudenmaan asuttamiseen, joka näyttää tapahtuneen 1200-luvun lopussa tai 1300-luvun alussa.

Tietä on vanhastaan kutsuttu Suureksi Rantatieksi, mutta tiestä on myös käytetty nimitystä Kuninkaantie. Nimi Kuninkaantie ei kuitenkaan viittaa tiellä kulkeneisiin kuninkaisiin, vaan on tien rakentamiseen ja kunnossapitoon liittyvä tienpidollinen termi. Kuninkaanteitä olivat vähintään kymmenen kyynärää (5,94 m) leveät kestikievarein varustetut maantiet, jotka yhdistivät eri maakuntia toisiinsa.

Neidonrinne

Hieman kuninkaan lounaspaikasta Suurta Rantatietä pitkin pohjoiseen sijaitsee Brudbrinken-niminen mäki. Vuonna 1928 julkaistussa Finlands Svenska Folkdiktning -sarjan ja V. E. V. Wessmanin keräämistä kulttuurihistoriallisista tarinoista kertovassa osassa kerrottiin neidon ajaneen itsensä mäellä kuoliaaksi. Kansantieteilijä Bo Lönnqvist kerätessään nimiä seudulla vuonna 1963, sai paikasta samanlaisen tiedon: ”En brud har ridit ihjäl sig där, på den tiden då det inte fanns några vägar enl. gammal folk”. Joku neito on siis joskus ratsastanut itsensä kuoliaaksi aikana, jolloin ei ollut teitä. Ulpu Lehden mukaan Brud-nimiä esiintyy yleisesti ruotsalaisella kielialueella, ja se olisi eräänlainen katastrofinimi. Hyvin usein Brud-nimiin liittyy tarina nuoresta neidosta, joka on päässyt hengestään. Kyse on siis nimeen liittyvästä perinteestä, ja on turha lähteä etsimään historiallista todistusaineistoa nuoren tytön ratsastuskuolemasta. Vastaavasti suomalaisilla kielialueilla on Tyttö-, Neito- ja Impi-nimiä, joihin liittyy usein onnettomuustarinoita.

Vaikka paikalla ei olisikaan oikeasti sattunut kuolemaan johtanutta onnettomuutta, kertoo Brudbrinken-nimi kuitenkin tien vaarallisesta kohdasta. Ilmeisesti Brudbrinkenin mäki oli yksi koko Suuren Rantatien pahimmista mäistä. Se tutkittiin maaherran käskystä jo vuonna 1777, ja linjaus oiottiin heti seuraavien vuosien aikana. Vanha 1700-luvun lopulla käytöstä pois jäänyt linjaus on siis edelleen olemassa ja sitä käytetään talvisin latupohjana.

Brudbrinkenin tietämiltä on myös tehty miekkalöytö. Miekan ponsi löytyi metallinilmaisimella jo vuonna 2010 ja loput miekasta vuonna 2012, jolloin löytäjä tutki samaa paikkaa uudestaan. Kyseessä on luultavasti ruotsalaisen jalkaväen upseerin miekka ajalta 1710–1840. Miksi miekka on joutunut maahan, on mysteeri. Miekka on konservoitu ja löytyy Vantaan kaupunginmuseon kokoelmista.

Talvitie

Vanhassa vuoden 1777 kartassa, hiukan kuninkaan piknik-paikan jälkeen, erkanee Suuresta Rantatiestä tieosuus idän suuntaan Sotunkiin. Tien kohdalle on kirjoitettu merkintä ”Winterväg åt Sottungsby”, eli talvitie Sotunkiin. Hevosilla kulkiessa oli hyvin tavallista, että oli erikseen kesä- ja talvitiet. Kesätiet olivat usein vaatimattomia polkuja, joita pitkin ei päässyt kulkemaan kärryillä.

Talvitiet kulkivat usein jäätyneitä kosteikkoalueita pitkin ja olivat kestävämpiä kuin kesätiet. Painavia lasteja kuljetettiin sen takia mieluummin talvisin reellä lujia talviteitä pitkin kuin kostealla kelillä sohjoisia kesäteitä pitkin.

Nöje, Mariedalin lasitehdas ja Myraksen krouvi

Kuusijärvestä pohjoiseen Suuren Rantatien varrella sijaitsee moni historiallinen kohde. Kuninkaanmäen puolella on yksi Vantaan vanhimmista rakennuksista, Nöje. Nöjen tarinaan liittyy läheinen Mariedalin lasitehdas, jonka jäännökset ovat nykyään Sipoon puolella. Lasitehtaan perusti Håkansbölen kartanon omistaja, helsinkiläinen kauppias Johan Sederholm. Lasitehdas toimi alueella vuosina 1782–1824.

Sederholm hankki tehtaaseen lasinpuhaltajiksi saksalaisveljekset Johan Anders ja Gottfrid Schmidtin. Johan Anders vaurastui ja siirsi perimätiedon mukaan Hanabölen Heikaksen vanhan päärakennuksen lähemmäksi lasitehdasta jahtimajakseen. Hän risti tuvan nimellä Mitt Nöje, eli Huvitukseni. Tästä juontaa juurensa nykyisen Nöje-tilan nimi. Nykyisen tilan pihassa on vieläkin vanha rakennus, joka todennäköisesti on 1700-luvulla tehty, ja jonka Schmidtin veljes siirsi paikalle.

Mariedalin lasitehdasta ei paikalla enää ole. Vanhan tehtaan paikalla on nykyisin lato, jonka vieressä on mielenkiintoinen kumpare, joka voisi liittyä jollakin lailla tehtaaseen. Ympärillä olevasta pellosta löytyy vieläkin merkkejä lasitehtaasta, sillä siinä on runsaasti tiiltä, lasia, kvartsia ja lasikuonaa. Lasitehtaan kukoistusaikaa olivat vuodet 1808 ja 1809. Suomen sodan jälkeen ruukki ajautui vaikeuksiin ja se suljettiin kokonaan vuonna 1824.

Nöjen ja Mariedalin lasitehtaan välissä Suuren Rantatien mutkassa on aikoinaan sijainnut myös Myraksen krouvi. Krouvi näkyy vanhoissa kartoissa, mutta nykyään se on täysin kadonnut. Krouvin paikalla on modernia omakotitalorakentamista.

Kuusijärvestä virkistysalue

Kuusijärven kehitys virkistysalueeksi johtui 1900-luvun yhteiskunnallisista muutoksista. Aluksi Kuusijärveä ympäröivän alueen osti vuonna 1907 maayhtiö Svenska Småbruk och Egna Hem. Yhtiö lahjoitti vuonna 1924 maa-alueen ruotsinkielistä kulttuuria vaalivalle yhdistykselle Svenska Odlingens Vänner i Helsinge (SOV). Lahjoituksen ehtona oli, että yhdistys säilyttää ja hoitaa aluetta luonnonsuojelualueena. Alue rauhoitettiinkin luonnonsuojelulain nojalla vuona 1936.

Kunnan väkiluvun kasvaessa alkoi uimarannoista olla pulaa. Kuntalaiset ottivat Kuusijärven ranta-alueet käyttöönsä siitäkin huolimatta, että alueet olivat luonnonsuojelualuetta. SOV myi lopulta Kuusijärven alueen maalaiskunnalle vuonna 1966, ja vuonna 1968 Läänihallitus päätti lakkauttaa luonnonsuojelun alueella. Hanaböle träsk oli ensimmäinen Helsingin maalaiskunnassa luonnonsuojelulain nojalla suojeltu alue ja sen suojelu kesti yli 30 vuotta.

Kuusijärven ulkoilualueen rakentaminen alkoi 1970-luvulla. Vuonna 1970 perustettiin autojen paikoitusalue, tehtiin rantaa kiertävät polut, hiekoitettiin uimaranta sekä rakennettiin lasten leikkialue. Työtä jatkettiin seuraavina vuosina, ja vuonna 1979 valmistui myös Kuusijärven ulkoilumaja.

Kuusijärven tunnus ilmentää järviluontoa ja korpimetsiä

Kuusijärven luonto- ja virkistysalue sai graafisen tunnuksen ja ilmeen vuonna 2022. Kuusijärven tunnus löytää paikkansa Vantaan kaupungin brändi-identiteetin tunnusarkkitehtuurista. Tunnuksen liikemerkkiosan muodostavat kaksi abstraktia muotoa. Ne viittaavat Kuusijärveä ympäröivään luontoon ja järveen sekä Sipoonkorven kansallispuistosta aukeaviin korpimetsiin ja perinnemaisemiin.

Vantaan Kuusijärven tunnus.