Ympäristötyöllä turvallisempi ympäristö kaikille

Artikkeli

Koisorannan palvelukeskuksessa tehdään ympäristötyötä päivittäin. Tavoitteena on luoda turvallinen ympäristö ja jakaa siitä tietoutta koko asuinalueelle.

Kolme ympäristötyöläistä huomioliivit päällä.

Asuinaluelähtoisessä ympäristötyössä viranomaiset ja naapurit huolehtivat yhdessä asuinalueen siisteydestä ja turvallisuudesta sekä yhteisön ympäristöasioiden valistuksesta ja tietouden lisäämisestä. Käytännössä ympäristötyö on esimerkiksi ympäristön siivoamista, alueen asukkaiden kanssa keskustelua ja tehtyjen vaaratekijähavaintojen välittämistä eteenpäin.

Tällaisella ympäristötyöllä on ollut myös positiivinen vaikutus Koisorannan palvelukeskuksessa asuneiden asukkaiden eli asunnottomien integroinnissa osaksi asuinaluetta. Ympäristötyön kehittäminen palvelukeskuksessa on lähtenyt liikenteeseen keskuksen esimiehen Päivi Råmanin ja työryhmän johdolla.

-Tutkimme ympäristötyötä ihan kirjallisuuden avulla sekä tutustuimme Hietaniemenkadun palvelukeskuksen toimintaan. Yhdelle tiimiläiselle ympäristötyö oli tullut uransa aikana tutuksi ja otimme hänen kertomistaan kokemuksesta esimerkkiä ihan käytäntöön asti, kertoo Koisorannan palvelukeskuksen sosiaaliohjaaja Tanja Kuurola.

Ympäristötyötä voi tehdä päivittäin

Koisorannan palvelukeskuksessa aloitettiin säännöllinen ympäristötyön tekeminen marraskuussa 2020. Toimintaa on jatkuvasti kehitetty ja esimerkiksi kiertäville työntekijöille on hankittu ympäristötyön tekemisessä tarvittavat välineet kuten huomioliivit, roskanpoimijat ja pistojäteastiat. Ympäristötyön näkyvyyttä on lisännyt myös esitteiden jakaminen alueen asukkaille ja toimijoille.

-Koisorannassa ympäristötyö on ollut eniten asuinalueen siistimistä. Kierroksilla kierretään päivittäin kahden hengen tiimissä palvelukeskuksen lähialueilla mm. keräten pois päihteidenkäyttövälineitä ja muuta mahdollisesti ympäristöä vaarantavaa, tarkentaa Kuurola.

Toimintaan osallistuu koko palvelukeskuksen henkilökunta sekä apuna toimii Koisotien tuetun asumisen ja työtoiminnan henkilökuntaa. Lisäksi toiveena on saada Koisorannan palvelukeskuksen asukkaita mukaan kierroksille, kunhan toiminta saadaan juurrutettua työyhteisöön. Yksi tärkeä osa ympäristötyön tarkoitusta on myös lisätä tietoisuutta asunnottomuudesta ja päihteiden käytöstä.

-Olemme kierroksilla keskustelleet naapureiden ja ohikulkijoiden kanssa ja yritämme toiminnallemme lisätä ihmisten ymmärrystä asunnottomuudesta ja ympäristöasioista. Yleensä kaikki kohtaamiset ovat olleet kivoja, kertoo Kuurola.

Toiminnalla positiivisia vaikutuksia ympäristöön

Vastaanotto Koisorannan ympäristötyölle on ollut hyvää. Kiertävät ympäristötyöntekijät pystyvät siivoustyön ohella kyselemään lähialueen toimijoilta huomioita esimerkiksi ympäristön häiriöistä sekä keräämään palautetta ja ilmoituksia alueen asukkailta.

-Toiminta on saanut kehuja naapurustosta ja lähiseudun yrittäjiltä ja toimijoilta. On jäänyt kuva, että tällaista seudulla on pidempään jo kaivattu ja tälle on todellakin ollut tarve, pohtii Kuurola saatua palautetta.

Myös Koisorannan muu henkilökunta on ollut mukana pääasiassa avoimin mielin. Jatkossa toiminnan tavoitteena on esitellä ympäristötyötä lähialueen toimijoille esimerkiksi avointen ovien muodossa.

-Yhteistyötä voisi varmasti olla enemmän vielä Vantaan eri yksiköiden kanssa. Jos joku muukin yksikkö tekee ympäristötyötä, olisi kiva kuulla kokemuksia, muistuttaa Kuurola vielä.