Asiasana: Töissä Vantaalla

Sosionomiharjoittelu varhaiskasvatuksessa: Kasvua ja oivalluksia arjessa

Artikkeli

Tikkurilan Laureassa opiskeleva Milla Eklind on pian valmistumassa varhaiskasvatuksen sosionomiksi. Kolme ja puoli vuotta kestäneet opinnot ovat vieneet hänet monipuolisesti sosiaalialan tehtäviin, mutta viimeisin harjoittelu Simonkallion päiväkodissa on ollut erityisen merkityksellinen.

Töissä Vantaan kaupunginkirjastossa: ”Kirjasto on aina hyvä valinta”

Artikkeli

Vantaan kaupunginkirjaston uusi palveluesihenkilö Pauliina Eriksson on viihtynyt Vantaalla jo kuusi vuotta. Hakunilan ja Länsimäen kirjastojen arjen sujuvuudesta sekä henkilöstöstä vastaava Pauliina kertoo löytäneensä työssään sekä merkitystä että mahdollisuuksia kasvaa.

Vantaalla työskentelevä EURES-asiantuntija Mervi Alho: ”Toivon, että tietoisuutta EURES-palvelusta lisättäisiin”

Artikkeli

EURES-asiantuntija Mervi Alho luo rajat ylittävää työllistymistä ja nauttii työnsä tarjoamasta kansainvälisyydestä.

Tule mukaan varhaiskasvatusmessuille Espoon Dipoliin 31.10.!

Uutinen

Varhaiskasvatusmessut järjestetään Espoon Dipolissa 31.10. klo 9–16 osoitteessa Otakaari 24. Osastomme löydät numerosta 41.

Digituessa uutena aloittanut Sari: ”Asiakkaat lähtevät hyvin tyytyväisinä”

Artikkeli

Vantaa-infon digituessa on aloittanut kahdeksan uutta digiohjaajaa huhtikuussa 2025. Myyrmäen toimipisteessä työskentelevä vantaalainen Sari Kärkkäinen on yksi heistä. Asiakaspalvelu ja ihmisten kohtaaminen saavat hänet viihtymään työssään.

Sosionomiharjoittelu varhaiskasvatuksessa: kokemus vahvisti päätöstä työskennellä päiväkodissa

Artikkeli

Sosionomiopiskelija Taru Haavisto suoritti harjoittelunsa Pehtoorin päiväkodissa, ja kokemus vahvisti hänen ajatustaan tulevasta työurasta varhaiskasvatuksen parissa.

Uusi kulttuurijohtaja Sami Ylisaari haluaa kuulla vantaalaisten äänen kulttuuripalveluiden kehittämisessä: “En ole tavannut ihmistä, joka ei välittäisi kulttuurista”

Uutinen

Vantaan uusi kulttuurijohtaja Sami Ylisaari näkee kulttuurin osana kaupungin kokonaisvaltaista kehitystä.

Petriina Punna auttaa kotoutumisessa – työllä on iso merkitys: ”On motivoivaa päästä kertomaan Suomen systeemeistä”

Artikkeli

Henkilöltä, joka on tullut Suomeen kansainvälisellä taustalla, puuttuu usein kielitaito ja tietämys suomalaisesta yhteiskunnasta. Kotoutumisen asiantuntija Petriina Punna auttaa heitä eteenpäin kielitaitonsa avulla.

Turvallinen, kehittävä ja merkityksellinen – Tältä tuntuu työ Vantaan varhaiskasvatuksessa

Artikkeli

Kevään 2025 pitovoimakyselyssä Vantaan varhaiskasvatuksen henkilöstöltä kysyttiin, mitkä asiat saavat heidät viihtymään ja pysymään työssään. Vantaan vahvuus työnantajana rakentuu yhteisöllisyydestä, luottamuksesta ja halusta tehdä merkityksellistä työtä yhdessä.

Jonna auttaa työssään haastavassa elämäntilanteessa olevia: ”Palkitsevina on nähdä, kun asiakas ottaa askeleita eteenpäin”

Artikkeli

Haastavissa elämäntilanteissa olevia asiakkaita palveleva Jonna Murtomäki nauttii työssään siitä, kun saa asiakkaan motivoitua jatkamaan eteenpäin elämässä.