Asiasana: Töissä Vantaalla
Varhaiskasvatuksen opettaja: mitä pidempään olen ollut töissä, sitä enemmän olen nauttinut työstäni
Neea Vesikansa on varhaiskasvatuksen opettaja, joka löytää työstään jatkuvasti uusia ilon aiheita ja mahdollisuuksia kehittyä. Vallinojan päiväkodissa Vantaalla työskentelevä Vesikansa yhdistää arkeensa myös liikuntaneuvojan opinnot, joiden avulla hän tuo lisää liikunnan riemua lapsille
Työllisyyden kansainvälisten asiakkaiden asiakkuuspäällikkö: Täällä voi olla juuri sellainen kuin on
Laura Leverin työskentelee asiakkuuspäällikkönä Vantaan kaupungin kansainvälisten asiakkaiden osaamiskeskuspalvelut -yksikössä. Hänen päätehtävänsä on auttaa muunkielisiä työttömiä työnhakijoita löytämään työtä ja saamaan tarvittavaa lisäkoulutusta.
Työ varhaiskasvatuksessa
Vantaudu varhaiskasvatukseen! Vantaalla etsimme innostuneita varhaiskasvatuksen ammattilaisia eri tehtäviin mukaan kehittämään toimintaa.
Työllisyyspalveluiden johtava omavalmentaja: Meillä on loistava työporukka
Natalie Lintula työskentelee Vantaan työllisyyspalveluissa johtavana omavalmentajana ja nauttii työssään jatkuvasta kehittymisestä ja oppimisesta.
Työllisyys- ja kotoutumispalveluiden koordinaattori: Teemme työtä sydämellä asiakkaidemme parhaaksi
Petra Pulli toimii Vantaan työllisyyden ja kotoutumisen palvelualueen kansainvälisten asiakkaiden palveluiden verkostoyhteistyön koordinaattorina ja työskentelee intohimolla asiakkaiden työllistymisen edistämiseksi.
Työllisyyspalveluiden palveluesihenkilö auttaa työntekijöitä ja asiakkaita eteenpäin
Venla Leppänen toimii palveluesihenkilönä Vantaan työllisyyspalveluissa ja nauttii monipuolisesta työstä aikuisten tehostetussa tiimissä. Hän arvostaa erityisesti mahdollisuutta auttaa asiakkaita haastavissa elämäntilanteissa ja kehittää TE-palveluita yhdessä tiiminsä kanssa.
Unelmatyössä Vantaan kuvataidekoulussa
Vantaan kuvataidekoulussa vuosi sitten opettajana aloittanut Sanda Bencomo yllättyi siitä, miten suuri ja osaava opettajajoukko Vantaalla työskentelee.
Työllisyyspalveluiden palveluneuvoja auttaa asiakkaita onnistumaan
Christer Fagerström työskentelee Vantaan kaupungilla työllisyyspalveluissa palveluneuvojana. Hänelle työssä on erityisen palkitsevaa nähdä, kuinka pienet teot voivat edistää suuria muutoksia asiakkaiden elämässä ja luoda merkityksellisiä kohtaamisia päivittäin.
Harjoittelut Vantaan kaupungilla
Harjoittelu Vantaalla tarjoaa työkokemusta, verkostoja ja mahdollisuuden tehdä opinnäytteitä tai graduja.
Kesätöissä Vantaalla: Varmasti mieluisin kesätyö, missä olen ikinä ollut!
Erkki Käcklund oli kesätöissä Vantaan kaupunginmuseossa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialalla.