Vieraskynä: Paras tapa puuttua trans- ja homofobiaan on ennaltaehkäisevä toiminta

Suomi on lähivuosien aikana ottanut askeleita kohti oikeudenmukaisempaa ja ihmisoikeusperustaisempaa yhteiskuntaa. Laajaa julkista keskustelua herättäneitä esimerkkejä ovat vuonna 2017 voimaan tullut tasa-arvoinen avioliittolaki ja vuonna 2023 voimaan tullut, uudistettu laki sukupuolen juridisesta vahvistamisesta. Myös sateenkaariperheiden tasavertaista oikeudellista asemaa on vahvistettu jonkin verran. Silti erityisesti sateenkaarivähemmistöihin kuuluvien nuorten asema on Suomessa muihin Pohjoismaihin verrattuna heikko. Transsukupuoliset vanhemmat taas kohtaavat syrjintää yhteiskunnan usealla alueella, kuten lapsiperheiden ja vanhempien julkisissa palveluissa. Lainsäädännölliset muutokset vaikuttavat pitkällä tähtäimellä yhteiskunnan asenteisiin ja käsityksiin. Suomalaista demokratiaa vahvistavat kansalaisaloitteet sekä vahva oikeusvaltioperiaate. Nämä eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyyksiä, vaan ihmisoikeuksien ja kaikille turvallisen, väkivallan uhasta vapaan yhteiskunnan eteen on tehtävä jatkuvasti töitä.   

Esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten kohtaama arkinen syrjintä, kaltoinkohtelu tai väkivalta on usein piiloista, peitettyä ja normalisoitua. Kiusaamisen tai väkivallan ehkäisemiseen keskittyvät ammattilaiset, viranomaiset tai järjestöt eivät aina osaa tunnistaa homofobiaa tai transfobiaa.

Fobia-sana onkin sikäli harhaanjohtavat käsite, että se tarkoittaa yksilön kokemaa psykologista pelon tunnetta, kun taas vähemmistöjen kohtaamassa syrjinnässä ongelma on usein järjestelmällinen ja tietoinen ideologinen viha.

Esimerkiksi THL:n kouluterveyskyselyt ja nuorisobarometri ovat nostaneet esille, että sateenkaarinuoret kohtaavat yläkouluissa suhteessa huomattavasti enemmän kiusaamista, seksuaalista häirintää, ahdistelua ja väkivaltaa kuin muut nuoret. Työpaikkakiusaamisessa tai työsyrjinnässä taas kohteen voi olla haastavaa saada apua tai kyetä todistamaan, että motiivi kiusaamiselle tai syrjinnälle on sukupuoli-identiteetti tai seksuaalinen suuntautuminen.

Trans- ja homoviha on Suomen, kuten koko Euroopan, tasolla laajempi ongelma kuin yksilöpsykologinen pelko. Viimeisen kymmenen vuoden aikana konservatiivinen ja äärioikeistolainen populistinen liikehdintä, sekä oikeistopopulistiset, autoritääriset johtajat ja herätysliikkeet ovat saaneet laajaa kansainvälistä näkyvyyttä ja vahvistaneet poliittista asemaansa. Tästä räikeimpiä esimerkkejä ovat Unkari, Puola sekä Venäjä. Poliittinen propaganda ja virheellisen tiedon levittäminen vaikuttaa salaliittoteorioiden tavoin siten, että faktoihin perustuva todellisuus ei ole enää luotettava. Tosiasioiden ja valheiden välinen ero katoaa. Järjestelmälliseen homo- ja transvihaan sekä sen laajaan levittämiseen liittyy kiinteästi uusi poliittinen ja retorinen tyyli, jossa tutkittuun tietoon perustuvat faktat kiistetään ja esitetään sitten valikoidusti vaihtoehtoisia tekaistuja faktoja, erityisesti vaalikampanjoinnissa ja mediaesiintymisissä.  

Onkin tärkeää tunnistaa, miten homo- ja transvastaisten liikkeiden käyttämä retoriikka normalisoi myös naisvihamielisten tai rasististen tahojen nousun ja voimistumisen. Trans- ja homofobia heikentää koko yhteiskunnan turvallisuutta, ei ainoastaan vähemmistöjen asemaa. 

Minkälainen kommunikaatio sitten on tulkittavissa vihamieliseksi, vaaralliseksi, väkivaltaan yllyttäväksi tai Suomen perustuslain määrittämän kiihottamiskriteerin täyttäväksi? Minkälainen kommunikaatio tai puhe on sananvapauteen kuuluvaa, joidenkin mielestä epämiellyttävien tai vastenmielisten mielipiteiden ilmaisua? Toisinaan näiden välillä on harmaa alue.   

Kansainväliset ihmisoikeussopimukset (YK:n ICCPR, EU) punnitsevat aina sananvapauden suhteessa muihin oikeuksiin ja vapauksiin. Sananvapaus ei siis ole absoluuttinen oikeus, joka menisi aina automaattisesti muiden oikeuksien edelle. Yhdysvaltojen perustuslaissa taas sen ensimmäinen lisäys (First Amendment) määrittää huomattavasti laajemmin sananvapauden. Vaikka sananvapaus on aivan ehdoton demokratian peruspilari, jota tulee suojella, se ei ole absoluuttinen oikeus Yhdysvalloissakaan. Vihaan ja väkivaltaan kannustaminen, syrjintä tai vaikkapa häirintä ja maalittaminen eivät ole sananvapauden demokraattisen oikeuden harjoittamista.

Sosiaalisen median myötä myös Suomeen on rantautunut ristiriitainen, uuskonservatiivisten ja libertaarien vaikuttajien luoma trendi, jonka myötä tietynlaisia Yhdysvaltojen perustuslakiin perustuvia käsityksiä sananvapaudesta pyritään popularisoimaan naisten tasa-arvoa sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen jo saavutettuja oikeuksia vastustavien aatteiden valtavirtaistamiseksi.  Eurooppalaiset äärioikeistotahot hyödyntävät tehokkaasti sananvapauteen sekä valheellisen tiedon levittämiseen keskittyneitä verkkokampanjoita.

Miten sitten käytännön tasolla, kuten kaupungin erilaisissa instituutioissa voi tunnistaa haitallista vihapuhetta tai ennakoida signaaleja, jotka saattavat altistaa esimerkiksi tietyt oppilaat tai työntekijät riskille joutua häirinnän, kiusaamisen, syrjinnän tai väkivallan kohteeksi?

Onko esimerkiksi vihapuheen rajoittaminen sensuuria, vaientamista tai ”wokeilua”? Jos on, niin kenen vaientamista tai hiljentämistä se on ja kenen vapaus on uhattuna?

Koulujen ja työhyvinvoinnin näkökulmasta asiaan kannattaisi suhtautua vakavasti, koska kiusaamisessa ja syrjinnässä on aina tavalla tai toisella kyse koko yhteisön hyvinvointia koskettavasta ongelmasta. Vakavissa tapauksissa, kuten esimerkiksi häirinnässä ja maalittamisessa kyseessä on aina työsuojeluasia. Todistamisen taakan ja asenteiden muuttamiseen tähtäävän työn ei kuitenkaan tulisi olla vähemmistöön kuuluvien ihmisten harteilla. Myös kiusaamisen tai syrjinnän todistajalla on vastuu ja velvollisuus puuttua välittömästi asiaan. Paras pitkän tähtäimen keino puuttua trans- ja homofobiaan sekä vihaan on pyrkiä estämään se ennen kuin siitä tulee normalisoitunut ilmiö, eli ennaltaehkäisevän toiminnan, kuten esimerkiksi erilaisten työpajojen ja koulutusten avulla. Tietoisuuden ja avoimen keskustelun turvaaminen vahvistaa avointa ilmapiiriä, mikä on kaikkien hyvinvoinnin etu. 

Julian Honkasalo - FT, Helsingin yliopisto (politiikantutkimus, sukupuolentutkimus)