Kysymys vastausta tärkeämpi

”En tiennyt, että pystyn siihen”, voisi usein kiteyttää Rinnalla kulkien nuorisotyöttömyys laskuun – hankkeeseen osallistuneen nuoren ajatuksen yhteistyön päättyessä. Tämä voi tarkoittaa työ- tai opiskelupaikan löytymistä, mutta myös muuta eteenpäin vievää oivallusta. Reittejä tämän lauseen äärelle on siis monia ja itse asiassa juuri se on oleellista. On lähes mahdotonta kiteyttää ainoastaan tiettyä nuoren kanssa käytettävää toimintamallia, mutta halu kuunnella ja auttaa yhdistää jokaista työntekijää. Helppoa? Ei aina. Kaiken työn arvoista, ehdottomasti! 

Sen jälkeen nuorelta kysytään yksi elämää kantavista kysymyksistä. Mitä sinä itse haluat?

Tilanteita on yhtä monia, kuin tähtiä taivaalla. Tasapäistäminen ja saman toimintamallin käyttäminen nuorten kanssa olisi siis yhtä hyödyllistä uuteen tilaan pyrittäessä, kuin juosta päin seinää – käyttämättä ovea. Kiireetön alkutapaaminen on siksi äärimmäisen tärkeää ja se, että siinä luodaan oikeanlainen tila vuorovaikutukseen. On hyvä muistuttaa, että palvelumme perustuu vapaaehtoisuuteen. Tämä riisuu jo itsessään toisinaan viranomaispalveluita kohtaan nuoren tuntemaa jännitystä ja epäluuloa. Sen jälkeen nuorelta kysytään yksi elämää kantavista kysymyksistä. Mitä sinä itse haluat? Siitä alkaa tutkimusmatka, joka voi kestää muutaman viikon tai useamman kuukauden.  

Tärkeämpää on kysyä mitä nuori haluaa, kuin saada siihen ihan heti vastaus. Nimittäin joskus olet ensimmäinen ihminen hänen elämässään, joka tätä kysyy ja vieläpä kuuntelee mitä nuori sanoo. Vastaus voi singahtaa nuoren suusta määrätietoisesti, kuin juuri lähtölaukaistu avaruusraketti.  Toisaalta se voi myös olla vain yksinkertaisesti, että en tiedä.  Suurin asia on se, että ajatusprosessi on käynnistetty. Nuoren on tärkeää ymmärtää, että hänen ajatuksillaan ja äänellään on väliä. Mitä enemmän sitä kuullaan, sitä vahvemmin ääntä opitaan käyttämään. Mitä selkeämmin nuori alkaa sanoittamaan toiveitaan, sitä helpompi niitä on viedä eteenpäin.   

Se mitä tapahtuu seuraavaksi, riippuu nuoren vastauksesta. En tiedä – pitää sisällään joskus turhautumista, mutta myös suuren potentiaalin.  Voidaan alkaa pohdiskelemaan, että mitkä ovat nuoren lempiasioita maailmassa. Mitä hän tykkää tehdä tai mitä hän haluaisi tehdä jos ”uskaltaisi”.  Voidaan jopa puhua siitä, että missä nuori on taitava.  On hyvä myös miettiä, että mitkä asiat tuntuvat vaikeilta. Nämä itsetuntemusta vahvistavat keskustelut ovat eräänlaisia sillanrakennusprojekteja. Omia mieltymyksiä ja vahvuuksia voidaan alkaa yhdistelemään erilaisiin työtehtäviin. Mitä enemmän nuori alkaa ymmärtää omia piirteitään ja vahvuuksiaan, sitä vankempia siltoja voidaan myös johdattaa kohti työelämää.  

Ihanne on päästä sinne missä ruoho on vihreämpää, mutta ne lehtikasat pitää raivata edestä.

Tavoitteiden näkyväksi tekemistä seuraa usein vaihe, jota voidaan kutsua vaikkapa haravoinniksi. Ihanne on päästä sinne missä ruoho on vihreämpää, mutta ne lehtikasat pitää raivata edestä. Tavoitteisiin pääsemisen tiellä voi olla erilaisia kerroksia, jotka koostuvat yhdestä, jos toisestakin hidasteesta tai jopa esteestä. Joku voi kärsiä rahahuolista, velkaantumisesta tai asunnottomuudesta. Toinen ei välttämättä ole uskaltanut kertoa kuntakokeilun omavalmentajalle, ettei ymmärrä työnhakuvelvoitteeseen liittyviä odotuksia. Miten oma-asiointi toimii tai KELA ja kuinka ylipäätään selvitä kaiken maailman byrokratiapöheikössä?  Toisinaan nuorella voi olla suurikin motivaatio töihin, mutta ei ole ymmärrystä ansioluettelon tai työhakemuksen tekemisestä. Miten lähetetään liite tai, kuinka kirjoitetaan odotusten mukainen työhakemus.  

Nuorella voi olla myös, vaikkapa haasteita suomen kielessä ja jopa sukunimi voi haitata työpaikan saantia. Toisaalta saattaa olla mielenterveyteen liittyvää tuentarvetta tai halua töihin, mutta huolta herättäviä kokemuksia työpaikkakiusaamisesta. Haravoiminen voi olla pitkä prosessi ja talkoovoimia ehkä tarvitaan. Joskus vain pieni siistiminen riittää. Tärkeintä on tiedostaa, että missä mennään ja tehdä työ – tai opiskelupaikkaan liittyvä kokonaisuus mahdollisimman näkyväksi erityisesti nuorelle itselleen. Joskus voidaan miettiä yhdessä, että riittääkö rinnalla kulkijan apu, vai tarvitaanko myös muita palveluita työn tueksi.  

Rinnalla kulkijan tapa olla näissä tilanteissa on yhtä tärkeää, kuin ratkaisut, joita nuoren kanssa mietitään. Saatetaan esimerkiksi sanoittaa, että eri elämän vaiheessa voisin olla kanssasi samassa tilanteessa. Olemme tässä tasaveroisina, vaikka katson tätä asiaa eri kulmasta tällä hetkellä. Rinnallakulkijuus ei siis ole ylhäältä alaspäin toimimista tai puolesta tekemistä. Sen lähtökohtana on kunnioitus ja yhdessä toiminen. Hankkeen työntekijä kulkee kyllä vierellä, mutta sisäinen työ on aina nuoren oma. Tämän ymmärtäminen on usein nuorelle oivallus, joka on parhaillaan kantava voima myös tulevaisuudessa. On ihanaa tietää, että voimme itse olla vaikuttajina omassa elämässämme. Joskus nuori tarvitsee vain ystävällisen peilin tietääkseen, että mihin pystyy.  

Lotta-Leena Vornanen, rinnallakulkija