Kohderyhmä: Oppilaat
Vantaan kouluissa panostetaan hyvään henkeen
Vantaalaisissa peruskouluissa pidetään huolta hyvästä ilmapiiristä. Kouluilla on monenlaisia toimintatapoja, joiden avulla halutaan varmistaa, että jokainen tuntee kuuluvansa ryhmään.
Tutustu Vantaan lukioihin ja ammattiopisto Variaan
Vantaan kaupungilla on viisi suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen lukio. Vantaan ammattiopisto Variassa on tarjolla 17 ammatillista perustutkintoa neljässä toimipisteessä.
Vantaalla toimitaan aktiivisesti kiusaamisen ehkäisemiseksi
Jokaisella on oikeus tuntea olonsa koulussa mukavaksi ja turvalliseksi. Vantaalla on otettu käyttöön uusi kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen toimenpideohjelma.
Kartanonkosken koulun kerhot
Kartanonkosken koulussa on monipuolista kerhotoimintaa. Osa kerhoista on koulun omia kerhoja, joissa ohjaajina toimivat koulun opettajat. Joitakin kerhoja koulu järjestää yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, esimerkiksi Harrastusten Vantaa.
Vantaan musiikkiopisto | Teemasivusto
Vantaan musiikkiopisto on yksi Suomen suurimmista musiikkiopistoista. Vantaan musiikkiopistossa yli 2 000 oppilasta saa soiton ja laulun opetusta ammattitaitoisten opettajien johdolla. Opetustarjonta on monipuolista ja alun voi saada sekä ammattilaisuuteen että elinikäiseen harrastamiseen.
Learning City -webinaari
Tervetuloa Vantaan innovaatiofestariviikolle! Learning City -webinaarissa uppoudutaan digitaaliseen koulutukseen ja jatkuvaan oppimiseen. Kansainvälisyys, lukuisat innovatiiviset hankkeet ja investoinnit digitaaliseen koulutukseen ovat Vantaan ylpeyden aiheita!
Vantaan kaupunginhallituksen käsittelyssä Kanniston koulun laajennus ja Okmetic Oy:n maankäyttösopimus
Seuraavassa Vantaan kaupunginhallituksen kokouksessa 22.8.2022 on määrä hyväksyä Kanniston koulun laajennus, tarveselvitys ja kustannusennuste. Lisäksi kaupunginhallituksen on määrä allekirjoittaa maankäyttösopimus, jolla sovitaan Okmetic Oy:n osallistumisesta kunnallistekniikan rakentamisen
Someturva auttaa netissä tapahtuvien ikävien tilanteiden käsittelyssä
Someturva-sovelluksen kautta Vantaalaiset 3.-9. luokkien oppilaat voivat pyytää apua somessa ja verkossa tapahtuvien kiusaamis- ja häirintätapausten käsittelyyn.
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnassa hyväksyttiin Varian aloituspaikat vuonna 2023
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan kokouksen 15.8.2022 tpäätöstiedote