Kohderyhmä: Yhteistyökumppanit
Ainoastaan rakentamalla hyvinvointia voimme taklata yhteiskunnallisten ongelmien kehittymistä
Nuorisopalveluiden johtaja Hannu Rusama kirjoittaa hyvinvoinnin rakentamisesta koronan jälkimainingeissa.
Kaupunginhallituksen kokouksessa käsiteltävinä Vantaan kasvu- ja elinvoimaohjelma 2022-2025 ja yleiskaava 2020
Vantaan kaupunginhallituksen on määrä hyväksyä 28.11.2022 pidettävässä kokouksessaan kasvu-ja elinvoimaohjelma. Toisena suurena esillä olevana kokonaisuutena on yleiskaava 2020. Asia on tärkeä, sillä yleiskaava ohjaa Vantaan kestävää kasvua.
Vantaan kulttuuripalkinnot Riikka Mustakalliolle, Jean Ramsaylle ja Petra Piitulainen-Ramsaylle
Vantaan vuoden 2022 kulttuuripalkinnot on jaettu Vantaan kulttuurigaalassa 23.11.2022.
Kesällä Raatikko tanssittaa kaikkia vantaalaisia
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna kaikki vantaalaiset pääsevät iloisiin päivätansseihin. Tanssiteatteri Raatikko ja Vantaan Teatteri järjestävät kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Tikkurilan Silkkitehtaan sisäpihalla koko perheen tanssitapahtuman. Kesän alkua juhlistavassa tapahtumassa soitetaan
Pääkaupunkiseutua tarvitaan Suomen menestyksen rakentamisessa
Suomi tarvitsee vahvan ja kansainvälisesti kilpailukykyisen pääkaupunkiseudun, jonka menestys kertautuu muualle maahan. Pääkaupunkiseutu puolestaan tarvitsee valtiolta vaikuttavia tekoja ja vahvaa kumppanuutta, jotta sillä on tulevaisuudessakin mahdollisuudet toimia roolissaan koko Suomen
Lasten toive Lapset mukaan töihin -päivässä Vantaan kaupungintalolla: lisää ystävällisyyttä
Lapset mukaan töihin -päivää vietettiin myös Vantaan kaupungintalolla perjantaina 18.11.2022. Päivä alkoi nimilappujen askartelun ja piirtämisen merkeissä. Tämän jälkeen oli vuorossa tonttujen etsintää ympäri kaupungintaloa. Samalla lapset saivat tutustua siihen, millaisia töitä talon eri osioissa
Reilu kuukausi Herttaa takana – ”ei se ollutkaan niin iso, vaikea mörkö”
Palkanlaskija Emmi Väkeväinen, palkkahallinnon esihenkilö Ellinoora Tenovaara ja Askiston koulun rehtori Anna-Kaisa Kolu kertovat tunnelmiaan Vantaan uudesta HR-järjestelmästä Hertasta.
Myyrmäen Pop-up-tilapankki yhdistää tilan tarvitsijat ja tarjoajat
Vantaan kaupugin innovaatiokilpailussa menestyi Myyrmäen Pop-Up-tilapalvelun kehittäminen.
Kotoutumisen tukena -näyttely vie seuraamaan maahanmuuttaneiden perustamien järjestöjen toimintaa ja arkea
Valokuvanäyttely on esillä Vantaan kaupungintalolla 14.11.–1.12.2022.
Pääkaupunkiseudun kaupungit: Varhaiskasvatuksen henkilöstötilanne ei ole ratkeamassa nykyisillä toimilla – ennusteen mukaan vuonna 2030 pääkaupunkiseudun kaupungeilta puuttuu 3 200 korkeakoulutettua
Pääkaupunkiseudun kaupungit vetoavat sen puolesta, että valtakunnallisia toimia varhaiskasvatuksen koulutuksen lisäämiseksi tehdään heti. Korkeakoulutuksen aloituspaikkoja ja määrää tulee kasvattaa erityisesti siellä, missä pula on suurin. Nykyiset koulutusmäärät eivät riitä tuomaan tilanteeseen