“Äärettömän tärkeä henkireikä” – Avoimissa kohtaamispaikoissa lapsiperheet saavat vertaistukea

Artikkeli

Asiasanat

VarhaiskasvatusLapsiperheet

Vantaalla on 15 avointa kohtaamispaikkaa, jotka on suunnattu lapsiperheille. Paikkoihin tutustumalla voi saada kasvatusapua ja vertaistukea sekä löytää ystäviä.

Lapsi leikkii puistossa äitinsä kanssa.

Sabrina ja Viona käyvät Vihertien avoimessa kohtaamispaikassa muutaman kerran viikossa.

Heinäkuinen aurinko lämmittää aidattua pihaa Vihertien avoimessa kohtaamispaikassa. Hiekka rapisee kenkien alla, kun lapset juoksevat jättimäisten saippuakuplien perässä. Joku ajaa potkumopolla ympyrää ja toinen rakentaa hiekkakakkuja. Paikalle on kerääntynyt kymmenkunta lasta vanhempineen. Suomen lisäksi puheensorinan sekaan mahtuu myös englantia ja viroa.  

– Tämä on lapsiperheille mukava kohtaamispaikka, missä on tarjolla perheille yhteistä tekemistä. Lisäksi vanhemmat voivat saada tarvittaessa tukea ja ohjausta lapsiperhearjen haasteisiin, kertoo varhaiskasvatuksen opettaja Maarit Eskelinen

Kaikki sai alkunsa yli 30 vuotta sitten yhteisöllisyyden ajatuksesta. Myyrmäen taajamayhteisössä lapsiperheet toivoivat kohtaamispaikkaa, jossa lapset ja aikuiset voisivat tavata alueen muita pikkulapsiperheitä. Niinpä Maarit oli vuonna 1991 mukana Vantaan kaupungin ensimmäisessä kaksivuotisessa avointen kohtaamispaikkojen kokeilussa Myyrilän avoimessa päiväkodissa, nykyisessä Vaskikellon avoimessa kohtaamispaikassa.  

Kokeilun päätyttyä perheet olivat tyytyväisiä ja toiminta vakiintui. Maarit on työskennellyt siitä lähtien varhaiskasvatuksessa. Hän pitää perheiden kanssa tehtävää työtä merkittävänä. 

– Lapsille on todella tärkeää tavata toisia lapsia, ja aikuiset verkottuvat alueeseen ja löytävät ystäviä täältä. Vantaalla on paljon yksinäisiä ja muualta tulleita, he tarvitsevat tätä linkkiä, toisia perheitä ja samoja kokemuksia, Maarit sanoo.  

Avoimet kohtaamispaikat toimivat erinomaisina verkostoitumisen ja kotoutumisen mahdollistajina sekä syrjäytymisen ehkäisijöinä. Toimintaan osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista ja kohtaamispaikat ovat kaikille avoimia. Varhaiskasvatuksen työntekijät ovat paikalla vanhempien tukena. 

– Kautta aikojen olemme antaneet täällä tukea ja palveluohjausta. Aina ei kotona olevalla voimavarat tai kielitaito riitä, jolloin voimme ohjata oikeiden palveluiden äärelle ja antaa tietoa, mistä löytää apua. Lisäksi käymme paljon keskusteluita esimerkiksi uni- ja ruoka-asioista, siisteyskasvatuksesta sekä siitä, miten ohjata lasta oikeaan suuntaan, Maarit kertoo. 

Hänelle perheiden kanssa työskentely ja avun antaminen on luontaista. Osalle vanhempia avun pyytäminen voi kuitenkin olla haastavampaa kuin toisille.   

– Luottamus ihmisten välille rakentuu pikkuhiljaa, minkä jälkeen on helpompaa puhua mieltä askarruttavista asioista. Suurin osa perheistä tulee meille viettämään mukavaa aikaa lapsensa kanssa ja tapaamaan muita perheitä, mutta osa vanhemmista haluaa keskustella lapsiperheiden haastavista asioista sekä kysyä neuvoa ja ohjausta.  

Maaritin mukaan varhaiskasvatuksen työntekijöiden tärkein tehtävä on kohdata aidosti lapset ja heidän vanhempansa. 

Maarit Eskelinen istuu Vihertien avoimen kohtaamispaikan pihalla.

Maarit Eskelinen toivoo voivansa työskennellä avoimessa kohtaamispaikassa eläkeikään saakka. 

Kohtaamispaikkojen toiminta on yhteiskunnallisesti merkittävää

Vihertiellä on heinäkuisena aamupäivänä paikalla monta päiväkodista lomailevaa lasta vanhempineen. Yksi heistä on Jenni, joka on käynyt Vihertien avoimessa kohtaamispaikassa lapsensa Kertun kanssa useasti kun Kerttu oli pienempi. Jennin mielestä avoimet kohtaamispaikat ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä. 

– Nämä paikat ovat varmasti monelle kotona lapsen kanssa olevalle vanhemmalle äärettömän tärkeä henkireikä. Täällä näkee muita aikuisia ja pääsee juttelemaan. 

Lastensa Nellan ja Meten kanssa paikalla oleva Karoliina on samoilla linjoilla Jennin kanssa. 

– Näillä paikoilla on ihan valtavan iso merkitys. Oma oleminen jää todella suppeaksi, jos on koko ajan vain kotona lasten kanssa. Sen takia tällaiset matalan kynnyksen avoimet paikat ovat tosi tärkeitä. 

Avoimia kohtaamispaikkoja on Vantaalla 15. Toiminta on monipuolista: laulua, leikkiä, musiikkia, liikuntaa ja keskustelua. Osassa kohtaamispaikkoja järjestetään erillisiä kerhoja ja paikoissa vierailee myös vanhemmille tarkoitettuja asiantuntijoita kuten neuvolan perhetyöntekijöitä. 

– Kesäisin tämä on aivan ihana yhteinen kohtaamispaikka. Ei tarvitse aina olla omalla pihalla, kun ei siellä ole ihmisiä. Tämän ikäiselle on hirveän tärkeitä saman ikäisten kontaktit, sillä en yksin pysty opettamaan, miten leikitään hänen ikäistensä kanssa, Karoliina sanoo. 

Lasten lisäksi avoin kohtaamispaikka on myös vanhemmille mahdollisuus saada vertaistukea. Vertaistuella onkin merkittävä rooli perheille avoimissa kohtaamispaikoissa. 

– Minulla ei ole hirveästi lähipiirissä muita, joilla olisi samanikäisiä lapsia, niin kyllä tämä paikka on sekä äidille että lapselle, kertoo Sabrina samalla kun Viona viilettää pitkin Vihertien avoimen kohtaamispaikan pihaa. 

Varhaiskasvatuksen opettaja Maarit kannustaa perheitä tulemaan katsomaan avoimen kohtaamispaikan toimintaa.  

– Viimeksi tänä aamuna soitti yksi äiti, että voivatko he tulla. Niitä puheluita tulee paljon etukäteen, joissa ihmiset varmistelevat ja kysyvät voivatko tulla. Sanon aina, että me olemme täällä juuri teitä varten ja esittelemme mielellämme paikkaa. 

Maarit vinkkaa, että Vantaan kohtaamispaikoissa on monenlaista toimintaa, joten vaihtoehtoja löytyy useita. Kohtaamispaikoista suurin osa kertoo viikko-ohjelmansa Facebook-sivullaan.  

Tutustu Vantaan kaupungin lapsiperheiden avoimiin kohtaamispaikkoihin täällä. 

Infotaulu Vihertien avoimessa kohtaamispaikassa.

Avoimissa kohtaamispaikoissa järjestetään monipuolisesti erilaista toimintaa.

Avainsanat

Avoin kohtaamispaikkaKesäLapsetPäiväkodit