Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Vantaan ympäristövastuuraportin

Tiedote

Kaupunkiympäristölautakunta kokoontui 9.5. Lautakunnalle esiteltiin muun muassa Vantaan ympäristövastuuraporttia 2022–2023. Vantaa tähtää hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä.

Puita kuvattuna alhaalta päin taivasta vasten metsässä.

Kohti hiilineutraaliutta Vantaalla edetään resurssiviisauden tiekartalla, jolla on kuusi kaistaa lukuisine toimenpiteineen.

Yhdyskuntarakenteen ja liikkumisen saralla maankäytön ratkaisuilla voidaan merkittävästi vähentää kaupungin kasvihuonekaasupäästöjä. Kaavoituksessa 94 prosenttia uusista hyväksytyistä kaavoista sijoittuukin Vantaalla tavoitteiden mukaisesti yleiskaavan kestävän kasvun vyöhykkeelle, eli hyvien joukkoliikenneyhteyksien lähelle. Lisäksi Vantaalla on muun muassa edistetty pyöräilyä rakentamalla laatukäytäviä yhteensä 14 kilometrin verran.

Vantaan kaupunki saavutti jo vuoden 2022 aikana kuntien energiatehokkuussopimuksessa vuoteen 2025 mennessä asetetun energiansäästön tavoitteen: 7,5 % vähennystä vuoden 2015 energiankäytöstä. Kaupungin omien kiinteistöjen energiatehokkuustoimet etenivät ja öljylämmityksestä on käytännössä luovuttu.

Materiaalien elinkaaren ja kiertotalouden suhteen Vantaalla pyritään muun muassa edistämään puurakentamista. Rakentamisessa selvitetään materiaalien kierrättämistä ja maamassojen hyödyntämistä.

Luonnon monimuotoisuutta edistetään, tavoitteena luontopositiivinen Vantaa. Esimerkiksi luonnonsuojelualueita pyritään lisäämään, tavoitteena on, että Vantaalla 10 % kaupungin pinta-alasta on suojelualuetta, luvun nyt ollessa on 6,7 % - joka sekin on yli valtakunnallisen keskiarvon.

Myös kaupunkilaisia ja kaupungin eri toimijoita kannustetaan vastuullisiin tekoihin, esimerkiksi talkoilla. Lähimetsäoppaat järjestivät vuonna 2022 noin 40 retkeä lähiluontoon.

Vantaan hiilineutraaliustavoite tarkoittaa, että vuoteen 2030 mennessä vähennetään päästöjä vähintään 80 % verrattuna vuoteen 1990. Loput 20 prosenttia voidaan sitoa kasvillisuuteen, maaperään tai

puurakentamiseen tai kompensoida toteuttamalla päästövähennystoimia muualla. Mikäli päästöjä vähennetään yli 80 prosenttia, pienentää se tarvetta hiilinielujen lisäämiselle ja kompensaatioille.

Kaistan tavoitteena on selvittää taloudellisesti ja tieteellisesti kestävät sekä Vantaan kannalta hyödylliset kompensointimekanismien tavat tekemällä yhteistyötä muiden kaupunkien, valtion ja tutkimuslaitosten kanssa. Kompensointitapoja otetaan käyttöön kokeilujen kautta.

Vuosi 2022 oli paluuta normaaliin pandemian jälkeen, mutta energiakriisin vuoksi Vantaallakin maakaasun korvaajaksi tarvittiin vielä kivihiiltä. Näin ollen arvioidaan, että kaupunkimme kasvihuonekaasupäästöt eivät viime vuonna laskeneet kuten oli arvioitu. Päästölaskennan varmistetut tulokset julkistetaan alkukesästä.

Vantaan Ympäristövastuuraportti 2022–2023 on luettavissa verkossa

Alkava kaavatyö Viertolassa: Lummetielle kerrostaloja

Lummetie 30 ja 32:n rivitalot puretaan ja tilalle kaavoitetaan enimmillään viisikerroksisia rakennuksia. Rakentaminen madaltuu etelän suuntaan. Pysäköinti keskitetään tonttien eteläosaan. Tavoitteena on Lummetien varren maltillinen tiivistäminen.

Alkavat kaavatyöt tuotiin lautakunnalle tiedoksi (asia 4). Alkavista kaavatöistä tehdään aina osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kerrotaan suunnittelun lähtökohdista, kaavatyön etenemisestä ja siihen osallistumisesta. Vireille tulleiden kaavojen etenemistä voi seurata muun muassa internetissä https://www.vantaa.fi/fi/kaavoitus/kaavat. Kaavaehdotuksen valmistuessa se tuodaan lautakunnan käsittelyyn, josta se etenee kaupunginhallituksen päätöksellä nähtäville.

Lisäksi päätettiin seuraavien asemakaavamuutosten etenemisestä:

  • Varisto / Haravakuja 6 ja Ulkoniitynpolku: alueelle suunnitellaan palvelutalon rakentamista. Tontilla on käyttämätöntä rakennusoikeutta, lisäksi tontilta puretaan rivitalo. Kaavamuutosta esitetään nähtäville.
  • Jokiniemi / Pellavapolku: Pellavapolulle suunnitellaan kahta viisikerroksista asuinkerrostaloa. Tontilla sijaitsevat asuinpientalot puretaan. Pellavapolun ja Urheilutien risteykseen tulee liiketilaa. Kaavamuutosta esitetään nähtäville.
  • Vantaan ratikka: Veromies, itä: Asemakaavamuutoksella levennetään katualuetta Tikkurilantiellä ja Rälssitiellä muuttamalla osia korttelialueista katualueeksi. Kaava etenee kaupunginhallitukseen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.
  • Vantaan ratikka: Eteläinen Vaarala ja pohjoinen Länsimäki: Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella levennetään katualuetta Länsimäentiellä Fazerintien eteläpuolella Pallastunturintielle asti muuttamalla osa teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueesta, suojaviheralueesta sekä virkistysalueista katualueeksi ja muodostetaan uutta katualuetta Fazerintiellä sekä Länsimäentiellä Fazerintien risteyksestä Kehä III:lle asti. Kaava etenee kaupunginhallitukseen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

Ratikan kaavojen etenemisestä äänestettiin. Lautakunta päätyi kaavojen etenemisen taakse äänin 13–4. Perussuomalaiset jättivät ratikkakaavoihin eriävän mielipiteen.

Jokiniemen oppimiskampuksen kaava (asia 6) päätettiin palauttaa valmisteluun. Lautakunta katsoi, että alueelle tulisi toteuttaa enemmän, ja korkeampaa, vähintään 16-kerroksista rakentamista sekä lisää pysäköintipaikkoja.

Aviapoliksen keskustan kaava (asia 10) jätettiin pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Kaikki muut kokouksen asiat päätettiin esitysten mukaisesti.

Esityslista kokonaisuudessaan: http://paatokset.vantaa.fi

 

Avainsanat

PäätöksetYmpäristöKaavoitus