Varaudu sähkökatkoihin - tutustu varautumissuosituksiin ja seuraa tiedotusta

Uutinen

Jos sähkön kulutus on suurempaa kuin tuotanto, voi tämä aiheuttaa lyhyitä, hallittuja sähkökatkoja ympäri Suomen. Suurin riski sähköpulaan on joulu–maaliskuussa. Mahdollisiin sähkökatkoihin on jokaisen vantaalaisen tärkeää varautua ennakkoon.

Valaistu taideteos Koivukylässä talvella 2020.

Vältä sähkönkäyttöä erityisesti kulutushuippujen aikaan, eli arkisin klo 8−10 ja 16−20. Näin olet mukana ennaltaehkäisemässä sähköpulatilanteita.

Kiertävät sähkökatkot ovat viimeinen keino välttää suurhäiriö 

Sähköpula syntyy, kun sähkön tuotanto ja tuonti eivät riitä kattamaan kulutusta. Tällöin kulutusta joudutaan rajoittamaan hetkellisesti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid voi joutua tekemään päätöksen alueellisista, hallituista sähkökatkoista. Kiertävillä sähkökatkoilla estetään koko Suomen sähköjärjestelmän kaatuminen. Vantaalla tämä näkyisi lyhyinä, enintään kahden tunnin mittaisina sähkökatkoina.  

Sähkökatkosta voi tulla ilmoitus etukäteen, tai se voi alkaa yllättäen. Valtakunnallisella tasolla sähköpulatilanteesta viestivät Fingrid ja Työ- ja elinkeinoministeriö

Paikalliset jakeluverkkoyhtiöt ja media tiedottavat sähköpulasta ja toimintaohjeista. Vantaan alueella toimiva sähköverkkoyhtiö on Vantaan Energia Sähköverkot OyVantaan Energia Sähköverkot kertoo Vantaan tilanteesta omilla sivuillaan ja somekanavissaan. Vantaalla katkoista kerrotaan myös tekstiviesteillä. Ota Vantaan Energian katkoviestintäpalvelu käyttöön. 

Kuluttajiin kohdistuvat sähkökatkot pyritään välttämään viimeiseen asti. Ennen sähkökatkoksia tehdään joukko muita toimia, kuten käynnistetään häiriöihin varattuja varavoimalaitoksia. Sähköpulatilanteessa kriittiset kohteet, kuten sairaalat, pelastustoiminta ja elossa pysymiseen liittyvät kriittiset infrat, on rajattu katkosten ulkopuolelle.  

Varaudu sähkökatkoon 

Lyhyitä sähkökatkoja voi syntyä normaalioloissa ennakoimattomasti esimerkiksi myrskyjen tai teknisten vikojen seurauksena. Sähkökatkoihin on tärkeää olla varautunut.

Viranomaisten ja järjestöjen ohjeen mukaan jokaisessa kodissa pitäisi olla valmius selvitä itsenäisesti häiriötilanteen sattuessa ainakin kolme vuorokautta eli 72 tuntia. Kotona oleva varasto ruokaa, juomaa ja lääkkeitä poikkeuspäivän varalle on nimeltään kotivara. Varautumisesta voit lukea tarkemmin esimerkiksi Sähkökatko - 72 tuntia -verkkosivulta.

Mitä tehdä, jos sähköt katkeavat  

  • Katkaise virta sähkölaitteista. Tärkeintä on sammuttaa liesi, silitysrauta, kahvinkeitin ja pesukone. Silloin ne eivät aiheuta tulipaloa, kun sähköt palaavat. 
  • Vältä veden ja wc:n käyttöä sähkökatkon aikana.  
  • Älä laske vettä viemäriin. Käytä esimerkiksi ämpäriä hanan alla, jos joudut laskemaan hanasta vettä. 
  • Älä avaa pakastinta ja jääkaappia turhaan. 
  • Hätänumeroon ei tule ilmoittaa sähkökatkosta.  

Vantaan Energian ohjeet sähkökatkon varalle.

HSY:n veden käyttöön liittyviä ohjeita sähkökatkon varalle.

InfoFinland - tietoa monikielisesti energian säästämisestä ja sähköpulasta.

Lisätietoa

Päivittyvää tietoa energian säästämisestä, sähköpulaan varautumisesta ja Vantaan energiansäästötoimista Vantaan kaupungin sivuilla.

Avainsanat

VastuullisuusHäiriötilanteetTilatEnergia