Varia pilotoi valtakunnallista ratkaisua opintojen keskeyttämiseen – tekstiviestikysely kartoittaa opiskelijoiden huolia uudella tavalla

Uutinen

Vantaan ammattiopisto Variassa tehtiin tammikuun lopussa ensimmäinen pilotointikysely opiskelijoiden hyvinvoinnista uuden Annie-sovelluksen avulla. Annie-sovelluksella opiskelijoille lähetetään tekstiviestillä kysely tuen tarpeesta. Sovellus ohjaa opiskelijoiden vastaukset eri asiantuntijoille, ja asiantuntijat ottavat yhteyttä suoraan opiskelijoihin. Mallilla pyritään tarjoamaan opiskelijoille matalan kynnyksen väylä avun hakemiseen, ja näin ehkäistään esimerkiksi opintojen keskeyttämistä. Mobiiliteknologian ja tekoälyn avulla autetaan nykyisiä hyväksi havaittuja tukipalveluja tunnistamaan tuen tarpeet entistä aikaisemmin ja kohdentamaan tukea enemmän niihin.

- Ensimmäisessä kyselyssä oli mukana 282 Myyrmäen toimipisteen sähkö- ja automaatioalan, tieto- ja viestintätekniikan, sosiaali- ja terveysalan sekä turvallisuusalan opiskelijaa. Tekstiviestikyselyn saaneista 84 % vastasi siihen. Tämä on erittäin hyvä tulos heti ensimmäisellä kierroksella, kertoo toimitusjohtaja Miska Noponen Annie-sovelluksen toteuttaneelta Annie Advisorilta.

Vastanneista opiskelijoista 14 % kertoi tarvitsevansa tukea. Yleisimmin tukea tarvittiin opintoihin liittyen, esimerkiksi etä- ja lähiopetukseen sekä opintojen suunnitteluun. Kolmanneksi yleisimpänä tuen tarpeen tyyppinä olivat jaksamiseen, motivaatioon tai ahdistukseen liittyvät tuen tarpeet.

- Tukea tarvitseviin opiskelijoihin otettiin yhteyttä heti kyselykierroksen yhteydessä, ja he ovat saaneet tukea jopa kahdeksalta eri ammattiryhmältä, Noponen kertoo.

Annie-sovelluksen pilotoinnissa mukana olevat sähköasennuksen tuntiopettaja Tero Hakonen ja erityisopetuksen vastuuopettaja Marika Okkonen pitävät sovelluksen ensimmäistä pilotointia lupaavana.

- Käymme opiskelijoiden kanssa paljon henkilökohtaisia keskusteluja, mutta Annie-kyselyssä opiskelijat toivat esiin myös sellaisia huolia, jotka eivät keskusteluissa ole tulleet ilmi. On tärkeää, että saamme tiedon tuen tarpeesta ​mahdollisimman nopeasti, jotta kukaan ei keskeyttäisi opintojaan ainakaan siksi, että ei ole saanut tarvitsemaansa tukea, kertoo Okkonen.

- Tekstiviestikyselyyn kyselyyn opiskelijoiden on ehkä helpompi purkaa ajatuksiaan. Kännykällä vastaaminen on nuorille ominaista, Hakonen jatkaa.

- Tärkeää on, että nuoren ei tarvitse kuin vastata kyselyyn. Tämän jälkeen Annie-sovellus ohjaa asian esim. terveydenhoitajalle, opettajalle tai psykologille sen mukaan, millaista tukea nuori tarvitsee. Sitten ammattilainen ottaa opiskelijaan yhteyttä, eikä opiskelijoiden tarvitse miettiä, keneltä pyytää apua. Opiskelijat harvoin kieltäytyvät tuesta, mutta kynnys hakea tukea itse voi olla iso. Tässä yhteydenotto tulee ammattilaisten puolelta, Okkonen kertoo.

- Tarkoituksena on tarjota apua todella matalalla kynnyksellä, ja nuorille luontaisella tavalla. On ihan eri asia vastata tekstiviestiin kuin mennä oma-aloitteisesti vaikka kuraattorin oven taakse odottamaan. Silloin kun nuorella on ongelmia, pienetkin kynnykset voivat olla liian suuria. Jollekin tämä voi olla se apu, joka pelastaa koko koulunkäynnin, kertoo Hakonen Annie-kyselyn vaikutuksista.

Annie-sovellusta kehitetään valtakunnalliseen käyttöön

Annie-sovellus on kehitetty valtakunnallisen Klash-haastekilpailun kautta. Kuntaliiton kilpailussa haettiin uusia ratkaisuja kuntien määrittelemiin ongelmiin. Vantaan ammattiopisto Varia oli kilpailussa pilottina opintojen keskeyttämiseen liittyvässä haasteessa. Haasteen ratkaisijaksi valittu tiimi on perustanut Annie Advisor Oy:n, jonka kanssa Varia nyt kehittää Annie-sovellusta. Sovellusta pilotoidaan ensin Vantaan Variassa, ja siitä on tarkoitus laajentaa valtakunnalliseen käyttöön sopiva malli.

Kyselyä ja järjestelmää kehitetään pilotoinnin tulosten ja palautteen pohjalta. Jo tämän pilottikyselyn aikana toiminnallisuuteen on tehty parannuksia pilotissa mukana olleiden ammattiryhmien palautteen perusteella. Lisäksi on haastateltu opiskelijoita heidän näkökulmansa ymmärtämiseksi. Opiskelijoille lähetettiin myös kyselylomake, jonka tulokset vaikuttavat suoraan kyselyn ja järjestelmän kehitykseen.

Keväällä Variassa on tarkoitus tehdä vielä kaksi uutta Annie-kyselyä samalle kohderyhmälle kuin ensimmäinen kysely. Tämän jälkeen kyselyä on tarkoitus laajentaa Variassa eri toimipisteisiin ja aloille.

Vantaan ammattiopisto Varia

Vantaan ammattiopisto Variassa opiskelee yhteensä noin 4 000 eri alojen opiskelijaa ja työskentelee yli 300 henkilöä. Varia järjestää ammatillista koulutusta neljässä toimipisteessä eri puolilla Vantaata. Variassa voi opiskella seitsemääntoista eri perustutkintoon sekä suorittaa erilaisia lyhytkursseja, tutkinnonosia, oppi- ja koulutussopimusta sekä paljon muuta. varia.fi

Avainsanat

AmmattikoulutHyvinvointiDigitaalisuusKyselyt