Digipoint nappasi Tanjan opinnoista töihin

Artikkeli

Asiasanat

Työ ja elinkeinotAsukkaatTyönhakijat

Kun Tanja Liukkosen Digipoint-opinnot päättyivät, paluu hankkeen maailmaan tuli yllättävän nopeasti. Päätöstilaisuudesta ei ollut mennyt vuorokauttakaan, kun puhelin jo soi, ja Tanjaa pyydettiin Digipointin projektityöntekijäksi.

Tanja Liukkonen

Tanja Liukkonen kuvattuna Tikkurilassa. Koronatilanteen vuoksi Tanja ja hänen työparinsa ohjasivat Digipoint-opiskelijoita pitkälti etänä, mutta vantaalaisten kanssa tavattiin silloin tällöin myös Laurean Tikkurilan kampuksella.

– En osannut ollenkaan aavistaa työtarjousta, Tanja naurahtaa. – Olin kyllä saanut opintojeni aikana paljon kehuja, varsinkin niiden loppuvaiheessa, kun otin enemmän osuutta ryhmäni asiakasprojektin hoitamisesta. Kehut tuntuivat todella kivalta. Oli silti iso yllätys, kun soitettiin ja kysyttiin, tulisinko töihin hankkeen seuraavalle rundille!

Tanja vastasi kyllä, ja pian hankkeen maailma avautui hänelle työntekijän näkökulmasta. Roolinvaihto jännitti ensi alkuun, mutta Tanja toivotettiin heti tervetulleeksi.

– Ihmiset olivat tietysti myös tulleet tutuiksi omien opintojeni aikana. Porukka on sen verran rennon asiallista, että kaikkeen pääsi hyvin pääsi sisälle. Projektityö on ollut todella mielenkiintoista. Toisaalta työ on stressaavaa, kun varsinaiset säännöt puuttuvat, mutta on kiinnostavaa päästä kehittämään uutta.

Digipoint kannustaa kokeilemaan

Digipoint-hankkeen tavoitteena on kehittää työnhakijoille sujuvia väyliä digialojen työpaikkoihin ja koulutukseen. Hankkeen AMK-kokeilussa nuoret suorittavat Laurean avoimen ammattikorkeakoulun digi- ja työelämätaidon opintoja. Tanja Liukkonen sai tietää Digipointista TE-toimiston kautta. Digipoint-opinnot sopivat hyvin hänen silloiseen elämäntilanteeseensa.

– Minulla oli tarve muutokselle ja uusille haasteille. Olin aiemmin tehnyt vuokrafirmassa pätkähommia ja halusin kouluttautua. Hankkeessa pystyin testaamaan, olisiko minun realistista haaveilla ammattikorkeakouluopinnoista. Olin aikaisemmin opiskellut ammattikoulussa, enkä tiennyt miten pärjäisin vaativammissa opinnoissa, Tanja kertoo.

– Opiskelujen alku oli aika jännittävää, kun lukioajoistakin oli jo kymmenen vuotta. Ajanhallinnan kanssa oli alkuun pientä kipuilua, mutta muuten kaikki meni hyvin. Sain kaupungilta ja Laurean ohjaajilta paljon tukea ja rohkaisua. Kokeilemiseen ja uuden oppimiseen kannustettiin. Oli hienoa, kun tajusi että saa yrittää ja epäonnistua.

Yhteyshenkilöstä ryhmänohjaajaksi – myös virallisesti

Tanjan käymä kurssikokonaisuus sisälsi motivoinnin ja työelämätaitojen kaltaisia aiheita, jotka haastoivat opiskelijoita ajattelemaan omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan. Lisäksi mukana oli palvelumuotoiluun sekä tulevaisuuden ennakointiin ja megatrendeihin liittyvää sisältöä. Opiskelijat pääsivät muun muassa toteuttamaan projektin ulkopuolisen yrityksen kanssa. Tanjan ryhmä toteutti projektin henkilöstöhallinnan järjestelmiä toteuttavalle Molnixille.

– Projekti kesti useamman kuukauden, ja sen aikana kehityin yritysyhteyshenkilöstä epäviralliseksi ryhmänjohtajaksi. Sain vastuuta ja opin projektityöstä. Kaikki oli minulle uutta, sillä olin aiemmin työskennellyt palvelualalla, Tanja kuvaa.

Varsinaisena Digipointin työntekijänä Tanja pääsi vahvistamaan oppimaansa ja jakamaan tietoa uusille opiskelijoille.

– Työparinani oli ryhmänohjaaja-Emilia, jonka kanssa suunnittelimme sisältöjä ja mietimme, mistä opiskelijat hyötyisivät. Tavallaan tein töitä myös kokemusasiantuntijana. Työssä pystyin vahvistamaan oppimaani ja treenaamaan ryhmänvetämistä.

Digipoint loi muutosmahdollisuuksia

Tanja Liukkonen kehuu Digipointin olleen sekä hänelle että monelle muulle opintoihin osallistuneelle mahdollisuus muutokseen.

– Näen, että tällaisille hankkeille on tarvetta. Kolmenkympin kieppeillä ei enää niin helposti lähdetä opiskelemaan uutta ammattia. Moni kaipaa varmuutta, että uskaltaisi lähteä kouluttautumaan. Myös ammattikorkeakoulut ja yliopistot hyötyvät, jos ihmiset rohkaistuvat ja uskaltavat vaihtaa alaa.

Digipoint-hanke on päättymässä helmikuussa. Hankkeen lopetuskeskustelut käytiin ystävänpäiväviikolla. Tanja jatkaa kuitenkin hankkeen teemojen parissa. Hän aloitti tammikuussa Laurea-ammattikorkeakoulun verkkokurssin, joka käsittelee palvelumuotoilua ja tulevaisuuden ennakointia.

– Kurssilla aiheita käsitellään vaativammalla tasolla kuin Digipointissa, ja panostan nyt siihen. En tiedä vielä, mitä sitten haluan tehdä tai mihin ammattiin erikoistua. Jos palvelumuotoilua ja projektityötä lähtisi tekemään ammatikseen, tuntuu että taitoja pitäisi vielä hioa, on tämä vielä sen verran uusi maailma. Jatkossa esimerkiksi jokin johtajuusrooli voisi olla kiinnostava.

Lue lisää