Kolme nuorta innostui käytännön työn kautta opiskelemaan varhaiskasvatusalaa – “Mikään ei ole palkitsevampaa kuin kasvattaa ja opettaa lapsia.”
Pakkalanrinteen päiväkodissa välivuotena työskentely sytytti kolmessa nuoressa halun opiskella varhaiskasvatuksen opettajaksi. Tulevaisuuden osaajat toivovat alalle enemmän arvostusta ja haluavat purkaa stereotypioita.

Kuvassa vasemmalta Lotta Ketvel, Lotta Dufva ja Elsa Konttinen. Kuvan on ottanut Sercan Alkan.
Elsa Konttista, 21, Lotta Dufvaa, 23 ja Lotta Ketveliä, 19, yhdistää palo varhaiskasvatusalalle. Kaikilla heillä kiinnostus syttyi Pakkalanrinteen päiväkodissa, jossa Lotta D. ja Elsa ovat työskennelleet välivuotenaan lastenhoitajina ja Lotta K. toiminnan avustajana. Tilaisuus kokeilla varhaiskasvatusalaa osoittautui nuorten kohdalla ratkaisevaksi: kaikki ovat hakeutuneet tai hakeutumassa yliopistoon opiskelemaan varhaiskasvatuksen opettajaksi.
– Vakituiset työntekijät ovat kannustaneet hakeutumaan alalle. He eivät anna työstään negatiivista kuvaa vaan tykkäävät työstään ja ovat tuoneet positiiviset puolet esiin. Heiltä olen myös oppinut paljon vuoden aikana, joka on tosi merkittävä osa sitä, että tästä alasta olen kiinnostunut, Lotta D. kertoo.
Myös Elsa ja Lotta K. ovat samoilla linjoilla. Pakkalanrinteen päiväkodissa heille on annettu mahdollisuus oppia ja tehdä myös virheitä, joka on herättänyt halun ymmärtää varhaiskasvatusta syvemmin.
– Jos olisi vaan heitetty syvään päätyyn ja laitettu yksin pärjäämään siellä, ei olisi samalla tavalla innostunut tästä alasta. Täällä ei jätetä ilman apua: vaikka heitetään syvään päätyyn, siellä on kellukkeet mukana, sanoo Lotta K.
– Täällä saa sanoa rehdisti, että “en tiedä, onko minulla tähän työkaluja”, jolloin saa aina apua. Saa olla oma itsensä ja tehdä virheitä, se vahvistaa luottamusta tiimin ja lapsiin. Lapset oppivat silloin, että aikuisetkin tekevät virheitä ja koskaan ei tarvitse olla täydellinen, Elsa kertoo.
Varhaiskasvatusalalla nuoria kiinnostaa myös itsensä jatkuva kehittäminen. Työssä on osattava reflektoida itseään sekä toiminnan taustatekijöitä.
– Tämä on kokoaikaista oppimista. Joudut jatkuvasti muokkaamaan omaa käytöstäsi ja toimintatapojasi siten, että lapsi voi paremmin, Elsa selventää.
Myös työn merkityksellisyys on motivoiva tekijä alalla työskentelyyn.
– Kun miettii, miten paljon me olemme lasten kanssa viikossa, tajuaa työn merkityksen ja tärkeyden. Vaikka mediassa puhutaan, ettei kukaan halua tälle alalle, olen kuitenkin huomannut itse, että tämä on minun juttuni, Lotta D. sanoo.
Ei tarhatätejä vaan varhaiskasvatuksen huippuosaajia
Monella voi olla varhaiskasvatusalaa kohtaan ennakkoluuloja, ja alalla työskentelevistä ylläpidetään ikäviä stereotypioita. Nuoret haluavat olla mukana purkamassa niitä.
– Minua ärsyttää se, kun minua sanotaan tarhatädiksi. En ole tarhatäti vaan tuleva varhaiskasvatuksen opettaja. Teen työtä, jolla on oikeasti tarkoitus, ja ne stereotypiat tarhatädistä kävelemässä nutturapäässä tätimekko päällä, syövät imagoa. Olemme nuoria, tulevia päteviä opettajia ja me oikeasti osaamme tämän työn, Elsa sanoo.
Hän toivookin, että alan arvostus nousisi ihmisten keskuudessa. Samaa mieltä on Lotta K.
– Kun kerron, että olen varhaiskasvatuksessa töissä, sitä vähätellään hirveästi ja sanotaan, että “olet siellä leikkimässä lasten kanssa päivät pitkät”. Ei se työ ole lattialla istuskelua vaan paljon muutakin. Eikä leikkiminenkään ole helppoa, hän sanoo.
Esimerkkinä työn vaativuudesta nuoret nostavat esiin tunnetaidot, joita harjoitellaan varhaiskasvatuksessa päivittäin.
– Aikuisilla on suuri merkitys siinä, että lapset oppivat tunnetaitoja. Se ei tapahdu vain leikkimällä. Pienillä ihmisillä on isot tunteet ja heitä pitää opettaa käsittelemään niitä. Toivon, että lapset, joita olen hoitanut, uskaltavat vanhempanakin näyttää sekä mieluisat että epämieluisat tunteet, ja osaavat hallita niitä, Lotta D. sanoo.
Hänen mukaansa työn merkitys näkyy juuri silloin, kun lapsi osaa itse sanoittaa, mikä häntä harmittaa tai osaa ottaa oman tilansa harmituksen keskellä.
Elsa, Lotta D. ja Lotta K. pitävät varhaiskasvatuksen perustana lapselle käytöstapojen opettamista, joita sosiaalisessa toiminnassa tarvitaan. Sitä työtä tehdään yhteistyössä lapsen vanhempien kanssa.
– Mikään ei ole palkitsevampaa kuin kasvattaa ja opettaa lapsia. Perheiden ja lasten hyvinvointi sekä lasten kehittyminen ovat tämän työn kirkkaimmat helmet, ja niihin pyritään. Se työ, mitä varhaiskasvatuksessa tehdään, heijastuu järjettömän pitkälle, Elsa kiteyttää.