Energiansäästötalkoot toteutetaan yhteisvoimin vantaalaisten kanssa

Artikkeli

Asiasanat

AsuminenYmpäristö ja luontoAsukkaat

Korkeat energianhinnat ovat herättäneet miettimään, miten energiakustannuksissa voisi säästää. Kylmä talvi voi johtaa jopa sähköpulaan. Vantaan Energian Sähköverkot Oy:n asiakkuuspäällikkö Janne Hartikainen kertoo näkökulmia oman energiankäytön tehostamiseen.

Kylmän talvijakson osalta tilanne näyttää haastavalta suomalaisen kantaverkkoyhtiö Fingridin ennusteiden mukaan. Eteen voi tulla sähköpula, jolloin sähköä ei ole saatavissa kulutusta vastaavaa määrää. Tällaisessa tilanteessa sähkönsaantia joudutaan alkaa säännöstelemään.

Yhdessä voimme ennaltaehkäistä riskiä joutua sähköpulatilanteeseen.

– Kaikki käyttämättä jäänyt energia säästää rahaa, ympäristöä ja luonnonvaroja. Suomessa on 3,4 miljoonaa sähkönkäyttöpaikkaa. Jos jokaisessa sähkönkäyttöpaikassa tehdään pienikin säästötoimenpide, niin kokonaisvaikutus on Suomen tasolla merkittävä, kertoo Vantaan Energian Sähköverkot Oy:n asiakkuuspäällikkö Janne Hartikainen.

Vinkkejä talouden energiankäytön seurantaan

Suurimpia kannustimia energian säästämisessä ovat tällä hetkellä raha ja oman energialaskun hallinnassa pitäminen. Mistä sitten kannattaa lähteä liikkeelle, kun laskua haluaa pienentää?

– Energian säästäminen kannattaa aloittaa oman lähtötilanteen kartoittamisella: paljonko energiaa kuluu ja mihin? Omaan energiankäyttöön voi tutustua energiayhtiöiden raportointipalveluissa. Energiankulutuksen tuntitiedoista voi esimerkiksi selvitä, että energiaa kuluu sellaisena aikoina, kun ei oikeasti pitäisi kulua.

Energian säästämiseen voi liittyä myös kompastuskiviä. Kaiken lähtökohtana on Hartikaisen mukaan kohtuus.

– Huonelämpötilaa ei kannata laskea liian alhaiseksi, eikä koneellista ilmastointia laittaa pois. Liian alhainen lämpötila ja asuntoon kertyvä kosteus aiheuttavat vahinkoa rakenteille. Myöskään lämminvesivaraajaa ei kannata sammuttaa tai veden lämpötilaa laskea liian matalaksi legionella bakteeririskin vuoksi, varoittaa Hartikainen.

Hartikainen rohkaisee kaikkia vantaalaisia jakamaan parhaat energiasäästövinkkinsä, ja oppimaan toisiltamme hyviä energiaa säästäviä arkisia tapoja.

Tee fiksu energiansäästöliike omassa kodissa

  1. Kytke sauna ajoissa pois päältä ja lyhennä sauna-aikaa.
  2. Väännä suihku sammuksiin saippuoidessasi ja suihkuttele säästeliäästi.
  3. Katkaise virta sähkö- ja viihdelaitteista, kun et käytä niitä, ja vedä turhat pistokkeet seinästä.
  4. Käännä pesutilojen lattialämmitys pienemmälle ja pidä lämpö pesutiloissa sulkemalla ovet.
  5. Pyöräytä vain täysiä pyykki- ja astianpesukoneellisia.
  6. Säädä lämmitystä oleskelutiloissa 20 asteeseen ja makuuhuoneessa 18 asteeseen.
  7. Napsauta turhat valot pois päältä ja suosi energiatehokkaita led-lamppuja.

#Energiansäästöliike

Näin Vantaan kaupunki säästää energiaa

Energiansäästötoimenpiteet toimitiloissa

  • Kaupungin kiinteistöjen sisälämpötilat lasketaan vähintään 20 asteeseen ja ilmanvaihto optimoidaan.
  • Päätös koskee seuraavia tiloja: koulut, hallinto- ja toimistotilat, varastotilat ja kokoontumistilat (nuoriso- ja kulttuuritilat, kirjastot ja sisäliikuntatilat).
  • Poikkeuksena ovat terveydenhuollon palvelutilat sekä päiväkodit, joissa lämpötilaa ei alenneta.

Julkisen kaupunkitilan valaistuksen säästötoimenpiteet

  • Ulkovalaistuksen paloaikoja lyhennetään n. 300 tunnilla vuodessa (1h/vrk).

Sisä- ja ulkoliikuntapaikkojen säästötoimenpiteet

  • Ulkokenttien valot sammutetaan klo 22–7 välillä.
  • Tekojääkenttien jäädytys lopetetaan aikaisemmin keväällä.
  • Hiihtolatujen lumetuskautta lyhennetään ja lumitykkien käyttöä vältetään kulutushuipputunteina.
  • Uimahallien saunojen käyttö porrastetaan niin, etteivät kaikki saunat ole päällä samaan aikaan.
  • Kuusijärven sähkösaunojen käyttö porrastetaan.

Lue lisää:

Avainsanat

EnergiaVastuullisuusAsukaslehti